Suomessa maksetaan veroja. Veroa maksetaan tuloista, veroa maksetaan kiinteistöistä, veroa maksetaan ajoneuvoista, veroa maksetaan perinnöistä, veroa maksetaan liiketoiminnasta… Varmaan helpommalla päästään, jos luetellaan asiat, joista ei veroja tarvitse maksaa. Kaikkihan tietävät yhteiskunnan ottavan omansa, mutta antaa se välillä takaisinkin. Tällä kertaa hyvään tarkoitukseen ja vielä avokätisesti! Suomella on tavoite päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteet ovat kuitenkin vain unelmia, jos konkreettisia keinoja ei keksitä asian edistämiseksi. Yhtenä näistä keinoista on pientaloille myönnettävä avustus öljylämmityksestä luopumiseksi. Mitä avustus tarkoittaa ja miten se toimii? Katsotaanpa, miten öljylämmittäjä hyötyy kaukolämpöön siirtymisestä. Liittyminen kaukolämpöön ilmaiseksi tai ehkäpä kaukolämpölaite 60% alennuksella? Avustuksen määrä on 4 000 euroa kaukolämpöön siirtymisestä. 4 000 euroa ei kuitenkaan kerro avustuksen hyödystä, mikäli ei tunneta kaukolämpöön siirtymisen kustannuksia. Kaukolämpöön siirtymisestä syntyy kaksi kuluerää: kaukolämpölaite sekä liittymäkustannus. Liittymäkustannus on paikkakuntakohtaista ja riippuvainen energialaitoksesta. Liittymisen kustannukset asettuvat tavallisesti 2 500 ja 6 000 euron välille. Omakotitalon kaukolämpölaite asennuksineen ja vanhan järjestelmän poistamisineen asettuu Lämpöhuollolla n. 6500 euroon. Omakotitalolle kokonaiskustannus kaukolämpöön siirtymisestä on n. 9 000-12 500 euroa. Jos valtio myöntää 4 000 euron avustuksen, voit parhaimmillaan saada liittymisen ilmaiseksi ja kuitata osan kaukolämpölaitteen kustannuksista. Pelkän kaukolämpölaitteen kustannuksia tarkastellessa avustus on yli 60% hinnasta. Kokonaiskustannuksista avustus on 32-44%. Tätähän voi jo pitää sijoituksena, kun säästöt lämmityskustannuksistakin tulevat kaupan päälle! Miten avustusta voi saada? Avustus on tarkoitettu öljylämmittäjille, jotka vaihtavat öljylämmityksen uuteen lämmitysmuotoon (4 000 euron avustus myönnetään kaukolämpöön, maalämpöön ja vesi-ilmalämpöpumppuun siirtymisestä). Avustusta on tietty määräraha, jota myönnetään avustuksiin niin pitkään, kuin sitä riittää. Viimeiset avustushakemukset tulee kuitenkin olla toimitettuina viimeistään 18.11.2022. Avustuksia voi hakea myös takautuvasti aikaisintaan 1.6.2020 syntyneisiin kustannuksiin. Avustuksen yhtenä kriteerinä on öljylämmityksen poistaminen. Fossiilisia polttoaineita käyttäviä lämmitysjärjestelmiä ei saa siis jäädä myöskään uuden lämmityksen rinnalle. Avustuksen haku tehdään Aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Avustuksen hakemiseen vaaditaan kustannusarvio ja suunnitelma öljylämmityksen poistamisesta. Lämpöhuollon sopimuksista löytyy tarvittavat tiedot hakemuksen liitetiedostoiksi. Avustusta voi hakea sekä urakka- että palvelusopimusmallillamme. Kiinteistön kaikilta omistajilta vaaditaan valtakirja avustuksen haulle. Avustusta ei makseta etukäteen, vaan projektin valmistuttua. Avustuspäätöksen voi hakea ennen projektin aloitusta, mikäli halutaan varmistua avustuksen saannista ennen itse lämmitysjärjestelmän vaihtoa. Projektin aloittaminen ennen avustuspäätöstä ei kuitenkaan estä itse avustuksen saantia. Tällaisilla alennuksilla tuskin pääsee tulevaisuudessa päivittämään lämmitysjärjestelmää. Mikäli kustannustehokkaampaan lämmitykseen siirtyminen kiinnostaa, ota meihin yhteyttä ja katsotaan yhdessä millaista ratkaisua voimme tarjota! Ota yhteyttä
Tuhansien hyvitys öljylämmityksen poistamisesta